sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Voitettu pelko

Pelot syövät voimia.
Etenkin hevospelkoni on välillä tuntunut ylivoimaiselta.
Muutettuamme kahdeksan vuotta sitten maalle, 
törmäsin hevospelkooni oikein koninmitalla.

Jokaisen tien varrella on hevosia ja tiellä tulee vastaan ratskukkoja ja kärryjä.
Pihallemme kuuluu hevosen hirnuntaa ja laukan töminää.
Hevospelkoni on ollut totaalisen lamauttavaa.
Minua on pyörryttänyt, itkettänyt ja raajoistani menee voimat.

Tänään lähdin mieheni ja koiriemme kanssa aamulenkille.
Näin laitumella kuvauksellisen asetelman.
Kauniita hevosia sumuisella pellolla.
Menin lähelle aitausta ja otin kuvan.
Olen siedättynyt.
Hevospelkoni ei ole enää lamaannuttavaa.
Mies ehdotti, että ryhdyn ratsastamaan. Vitsiniekka.


Pollet pellolla.


Loimijoki aamu-usvassa.


Pelakuut kukkivat vielä runsaina.

25 kommenttia:

  1. Minä pelkään lehmiä... Johtuu varmaan lapsuudesta, kun kesämökillemme ei ollut tietä ja sinne joutui kävelemään lehmihaan kautta. Ne lehmät tulevat ihan lähelle ja tuijottavat, ihan lähelle. Niillä on inhottava, iso kieli. Ja ne haisevat happamalle maidolle... Käsivarressani on vieläkin nähtävissä yli 20 cm:n arpi. Kerran mummulassa (ennen mökkiä) silitin lehmän turpaa. Säikähdin, kun se työnsi esiin ison kielensä. Vedin käden nopeasti pois ja piikkilanka repi käteeni ison haavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas sulle käyny ikävä haveri, Manta. Lehmällä on ISO karhea kieli. Lapsena pitelin lehmän häntää ja ripsuin, että mummu sai lypsettyä. Se oli kyllä mukavaa puuhaa lapsen mielestä.

      Poista
  2. Hyvä, että olet saanut vähän siedätystä pelkoosi. Ehkä sun pitäisi oikeasti mennä yhdelle talutustunnille, niin voittaisit lopullisesti pelkosi. Se ei ollut mikään vitsi. Ollakseen noin isoja, 99,99% hevosista on maailman kilteimpiä eläimiä. Ihan sanaa lauhkea niistä ei voi käyttää, kun niillä on vielä selkäytimessä se oma hevosen pelko ja ne pelästyvät montaa asiaa helposti. Yksi mystinen asia, mitä ihan kaikki hevoset tuntuvat pelkäävän on sateenvarjo. Täällä meilläkin päin kun paljon ratsastellaan, niin mieskin on jo oppinut kaukaa laskemaan sateenvarjonsa. Terveisii M-L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja-Leena, baby steps, baby steps...

      Hyvä tietää tuo sateenvarjo, tosin useat koiratkin pelkäävät sontsia.

      Poista
  3. Kauniit kuvat kerta kaikkiaan ♥. Hevosilla on mitä ihanin ja pehmein samettiturpa.

    Minulle on kehittynyt hienoinen koirakammo, yhden huonokäytöksisen rottweilerin myötä. Se käyttäytyi uhkaavasti, mutta onneksi mitään ei tapahtunut. Uros rotikalla pääkin on jo valtavan kokoinen ja hampaat ihan hirmuiset, phui. Yritä siinä sitten esittää (uskottavasti) rohkeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kerran silittänyt hevosen turpaa, ja se on tosiaan pehmoinen kuten toteat, Anna S.

      Meilläpäin on rotikka, jota sen emäntä ei pysty hillitsemään muuten kuin istumalla maahan. Mä kyllä vähän miettisin, että lähdenkö ollenkaan taluttamaan ja pelottaa ohittaa se talo, kun tiedän ettei se koira usko komentoja. Meidän pojat kun ovat huonokäytöksisiä ja haukkuvat, niin siinä tulehtuu tilanne hyvin pikaseen. Vedä hartitat suoraksi ja katso pää pystyssä eteenpin, näin oli kerran yhdessä koiraohjelmassa neuvo, kun pelottaa. Vaikee noudattaa ohjetta, kun on pikkasen paniikissa.

      Poista
  4. Ihania kuvia:) Ja hevoset on niin ihania, miksiköhän sinä pelkäät niitä!? Minä haluaisin ratsastamaan, en ole ikinä nuorenakaan ratsastanut, en varmaan pääsis heposen selkään enää tällä iällä muuta kun tikapuita myöten ;)
    Ihania kukkia tuolla aikasemmissa kuvissa, varsinkin kärhöt!
    Aurinkoista syksyn jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Sirpa! Tuo minuun päin tuleva utelias heppa kruunasi kuvan.

      Pelkään hevosia, kun äitini ja mummuni pelkäsivät hevosia eli on opittu tapa. Mee ihmeessä kokeilemaan ratsastusta! Varmasti on keinoja kavuta hepan selkään, ei kaikki ratsastajat ole nuoria ja notkeita.

      Poista
  5. Ihania pelarkuuneja vielä tähän aikaan Suomen syksyssä! Täällä oli viime vuonna parvekekukat (pelarkuunit) kauniita vielä marraskuun alussa.
    Kolmisen viikkoa sitten sattui se haaveri, että koko kukkalaatikko putosi myrskyssä parvekkeeni lattialle ja kaikki kukkalatvukset menivät poikki. Mutta nyt se on taas ihan täynnä nuppuja! Tosin, kunhan kukkii, niin on matalaa mallia, kun ennen oli korkeat kukat ja varret. Mutta hyvä näinkin.
    Minäkin kartan hevosia jostain syystä. Tiedän, että eivät yleensä pure eivätkä ole vihaisia, mutta silti. Ne ovat niin isoja, ehkä siksi. Kartan isoja koiriakin, en koskaan mene lähelle vierasta isoa koiraa enkä takuulla silitä enkä katso silmiin.
    Huisin kauniita kuvia, taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut niin lämmintä, että pelakuut ovat vieläkin täynnä nuppuja ja kukkia. Eikös olekin sitkeä kasvi tämä pelarkuunimme! Kestää kaikkea muuta, muttei liikaa vettä ja pakkasta. Hyvä kun kukkasi selvisivät haverista ja pukkaavat nuppua. Nehän ehtivät vielä hyvin kukkimaankin, jos sää pysyy leutona, oletan että Saksassakin on hyvät ilmat.

      Kaipa se koko on se pelottavuuden lähde. Minäkin kartan isoja koiria ja kun on joskus saanut maistaa koiran hampaita reidessään, niin tietää kuinka kivuliasta on siitä parantua. Arpi jää sieluun, vaikka reikä reidessä umpeutuisi. Mukavaa, kun tykkäsit kuvistani, Hanne.

      Poista
  6. Onko sinulla ollut joku ikävä 'hevoskokemus' vai mistä moinen pelko? Itse pidän kyllä hevosista kovasti. Komeita ja viisaita eläimiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevonen on tosi ylväs eläin. Hevospelko on opittu tapa, perua äidiltä ja mummulta.

      Poista
  7. Hienoja kuvia, varsinkin heppakuva : D Mulla hirvitti, kun veli meni halailemaan lihakarjan valtavaa sonnia laitumella. Emolehmätkin tekkee kamalaa jälkeä, varsinkin suojellessaan pientä pyrriään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heppakuva on munkin mielestä hieno, Maarit. Siksi keräsin rohkeuteni ja menin laitumen viereen seisomaan. Hevoset seisoivat kauempana, mutta tämä yksi halusi tulla moikkamaan mua.

      Poista
  8. Hienoa, että olet voittanut hevospelkosi. Toisillahan tuollainen samanlainen pelko on koiria kohtaan. Ja minulla sellainen on ollut hammaslääkäriin. Tosin sekin on alkanut helpottaa ja löysin aivan ihanan uuden lääkärin täältä Turusta kun edellinen jäi eläkkeelle.
    Kauniita nuo sinun pelakuusi. Näillä lämmöillä kesäkukat vielä viihtyvät hyvin.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, tää hevospelko on vain yksi pitkässä pelkuruuden ketjussa. :)

      Olen oppinut elämään pelkojeni kanssa, välillä hyvin ja välillä huonosti. Pelkään kyllä isoja koiria(kin). Hammaslääkäri ei ole nykyään kovin pelottava, kun heillä on modernit laitteet ja ymmärtäävät rauhoitella, kun huomaavat jännittäjän. Edistystä. Olen syntynyt 50-luvulla ja kouluhammaslääkäri oli kyllä kokolailla karmaseva kokemus. Äksyä toimintaa.

      Pelakuut porskuttavat kohti pakkasia.

      Poista
  9. Kauniita usva- (tai sumu-) kuvia.
    Pelkoja ei aina voi selittää. Ehkä perustana on jokin lapsuudessa koettu tapahtuma, jota ei edes muista. Poikani pelkää aivan järjettömästi koiria, vaikka en mitenkään muista hänen lapsuudestaan mitään sellaista tapahtumaa, jossa olisi ollut mukana koiria. Poikani on aikuinen, mutta silti vaihtaa kadun toiselle puolelle, jos vastaan tulee iso koira (taluttajan kanssa).
    Itse olen pelännyt hevosia, enkä vieläkään kovin rohkea niiden läheisyydessä ole. Tyttäreni hevosharrastusten myötä olen kuitenkin oppinut paljon hevosista ja ymmärrän niitä paremmin. Osaan myös lähestyä hevosta oikein ja uskallan jopa koskettaa niitä. Useimmat hevoset ovat lauhkeita ja niiden turpa on tosiaan ihanan lämmin ja pehmeä. Mutta jos pelkää, niin pelkää. Ei siinä selitykset auta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, between, eipä auta, kun toinen sanoo ettei tarvitse pelätä. Aivan, ei tarvitsisi, mutta kun pelottaa. Ymmärrän poikaasi, isot koirat pelottavat minuakin ja jos voin väistää niin väistän. Sydän hakkaa melkein rinnasta tiensä ulos, kun kauhu ottaa ylivallan.

      Poista
  10. Hieno hevoskuva! Pelot on tehty voitettavaksi, mutta senhän sä tiedätkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heppakuva on munkin mielestä nappilaukaus, Vekki. Pelot rampauttavat ja on kurja todeta vanhempana, että olisinpa uskaltanut...

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos, enkulin käsityöt! Usva on salamyhkäisen kaunista.

      Poista
  12. Kauniit kuvat! Minä en pelkää eläimiä, mutta ahtaan paikan kammo on. Tyttäreni pelkää hämähäkkejä. Mitenhän noista peloista pääsisi? Vaan eipä meidän tarvitse ollakkaan täydellisiä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Maarit! Kaipa se siedättäminen on avain noihin pelkoihin? On kyllä vaikeaa saada semmoinen ihminen ymmärtämään pelkotilasta aiheutuvaa lamaannuttavaa tunnetta, kun kyseisellä ihmisellä ei ole mitään pelkoja. Totta, kenenkään ei tarvitse olla täydellinen. Onneksi.

      Poista
  13. Párekin Palvelijatar17. syyskuuta 2014 klo 15.38

    Tuo hevoskuva on taas täyskymppi - eikä muissakaan kuvissa ole vikaa. Ihana sumu tekee extratunnelman kuviin.
    Enpä hämmästyisi vaikka joku vappu kapuaisitkin hepan selkään. Hevonen on älykäs eläin, varmaan antaisi anteeksi kokemattomuutesi.

    VastaaPoista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...