torstai 13. maaliskuuta 2014

Mainio maaliskuu

Voitteko uskoa, että kuukauden päästä (toivottavasti) viimeinenkin tentti on suoritettu! Tuntuu epätodelliselta. En ole juurikaan ehtinyt käydä blogeissanne kommentoimassa, juttujanne olen kyllä lukenut.

Eilen jutustelin matikanopen kanssa siitä kuinka selvisin hengissä ekasta vuodesta. Olin aivan tönkkönä kauhusta ja pönttö sekaisin kaikista kaavoista ja laskuista. Ekasta kokeesta tuloksena oli ykkönen. Muistatteko kuinka järjettömän iloinen olin, kun sain toisesta matikan kokeesta kakkosen? Sitten kolmosen ja viimeksi nelosen. Tavoittelen viimeisestä tentistä kolmosta. Välitentti ei mennyt ihan nappiin, todennäköisyyslaskentaa, jota en ole koskaan tajunnut, joten viitosta en voi saada vaikka kuinka hyvin menisi viimeinen tentti.

Minulla on voittajan olo ja itseluottamus on kasvanut huimasti. Minä OPIN ja minä OSAAN!


Tätä Lomijoen koskea tulee ikävä.


Perjantaina meillä on trukkikurssi, mutta en pääse sinne, koska menen haastattelemaan Tampereen SPR:n varaston hekilökuntaa opinnäytetyötäni varten. Opparini aihe käsittelee humanitääristä logistiikkaa. Nämä pienoismallit ovat logistiikkaluokan pöydällä. 


Loimijoki 12.3.2014.


Nettimartan pihapiiriä 12.3.2014, kun aurinko paistoi ja mieli oli kevyt.

26 kommenttia:

  1. Nostaisin täällä sinulle hattua, jos sellainen päässäni olisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ajatuksesta, Vilma! Minusta tuntuu, että itselläni on ollut monta kertaa tukka pystyssä, henkisesti, näiden opiskelujen aikana, mutta kalkkiviivaa höömöttää ja tukka on vielä päässä.

      Poista
  2. Loimijoki on kaunis, olen tainnut käydäkin tuossa paikassa 90-luvulla ;) Mikähän sinusta nyt on tulossa, matemaatikkoko??? En äkkiseltään löytänyt vastausta. Pirteitä kevätpäiviä sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsä Mörökölli, hih hih, matemaatikko. Musta olis kyllä aineksia ja osaamista antimatemaatikoksi. Minusta tulee insinööri, alueena logistiikka. Opintopisteet pulkassa huhtikuussa ja opinnäyteseminaari syyskuussa. Töihin on kova pyrkimys, kun vaan löytäisin. Hakuja olen lähettänyt jokaiseen ilmansuuntaan.

      Poista
  3. Onnittelut sujuvasta opiskelusta<3 Ei ehtinyt paljon vettä virrata Loimijoessa, kun martta jo valmistuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, sanoitpa hauskasti. Tosta täytyy tehdä motto: Ei ehtinyt paljon vettä virrata Loimijoessa, kun martta jo valmistuu. :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitti, Sussi, on ihana ku on blogikamuja kannustamassa.

      Poista
  5. Mites se menikään... alku aina vaikeaa, lopussa kiitos seisoo. Muistaakseni lapsuuteni aapisessa luki viimeisellä sivulla jotain tuollaista. Ihan viisas lause ja paikkansa pitävä.
    Onnea loppusuoralle! Tuo opiskelemasi ala on minulle kyllä ihan hepreaa, sitäkin korkeampi on olemattoman hattuni nosto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HooPee, noinhan se menee ja pätee kanssa. Pieninä paloina ja annos kerrallaan. Kyllä huokaisen hartaasi ja syvään, kun tämä urakka on ohi. Kesän aikan kirjoitan opparin ja syksyllä pari päivää seminaaria ja inssinpaprut on plakkarissa.

      Nyt kun vielä löytäisin työpaikan...

      Poista
  6. Tsemppiä opintoihin. Olen uusi lukija ja myöskin opiskelija. Valmistun ammattiin tänä keväänä, mutta vielä melkoinen urakka on eessä. Kieltämättä usko on meinannut loppua kesken opintojen, mutta muutama kannustava opettaja ja ihanat ystävät sai mut joulun jälkeen jatkoajatusten kannalle. Lapuan joki on jo sula kun valmistun. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tsemppaan sua lentoon, Tiukumuori78. Sä pärjäät, me pärjäämme. Vaikka sitten pannukaffen voimalla. :D

      Poista
  7. Lämpimät onnittelut! Sitä kuvitteellista hattua minäkin sinulle nostan. Itselleni matikka ei ole koskaan ollut helppoa, enkä ole siitä tykännytkään. Siksi arvostan erityisesti ihmisiä, jotka jaksavat matikkaan pureutua. Opinnäytetyösi aihe humanitäärinen logistiikka kuulostaa mielenkiintoiselta. Eipä sitä tule ajatelleeksi, kuinka moneen asiaan logistiikkakin olennaisesti sisältyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks, between! Olen oikein tyytyväinen, kun olen edes vähäsen päässyt ällän päälle noista matikan kiemuroista. Ihan vähän. Hassuinta on, että mä jopa tykkään matikasta, vaikken sitä ymmärräkään. :D

      Logistiikka on tosiaan monimuotoista, siihen kuuluu rahat, tiedot, tavarat, on kaiken laisia virtoja. Humanitäärinen logistiikka kiinnostaa erityisesti, kun itsekin tykkään auttaa ja olla monessa mukana.

      Poista
  8. Nopeasti on aika kulunut, ihan äskenhän vasta aloitit opiskelun! On niin mukava seurata elämääsi. Hyvää jatkoa ja onnea viimeisiin tentteihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, toden totta, reipas kaksi vuotta on mennyt hurahtaen. Miten näin "vanhana" aika tuntuukin kiiruhtavan. Tulipa mulle hyvä mieli, noista kauniista sanoistasi. Kuulehan, niin minäkin tykkään seurata sun pihapuuhiasi, Mikaelin kasvua ja herkullisia leipomuksiasi ja historiallista taloasi ja...

      Poista
  9. Tuntuu, että juuri vasta opintosi alkoi, ja nyt jo kohta valmistut. Olet sinä melkoinen martta! Onnea!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin vanhana (?) on pidettävä kiirettä. :D

      Poista
  10. Huikeeta, millä vauhdilla opintosi etenevät! Taidat olla tänään aikas lähellä mua, jos en olisi päivääni täyteen buukannut niin houkuttelisin ilmanmuuta visiitille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyl ihan ylpäkkänä, en olis ittekään uskonu, että kykenen tähän tahtiin, mä kun en ole mikään Einsten.

      Mä HALUUN tulla sulle kesällä ajan kanssa. Ajo Tampereen vilinässä on traumaattista. :D

      Poista
  11. Ylpäkkä sun kannattaakin olla, todella saavutus ottaen huomioon ettei tässä enää mitään tytöntypyköitä olla. Sisukas könä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisukas könä, kih hih, parhautta sanois meidän koirapojat.

      Poista
  12. Párek ja Palvelijatar16. maaliskuuta 2014 klo 17.34

    Matematiikka on täyttä hebreaa mulle, mutta sen kyllä muistan, että ykkösen jälkeen tulee kakkonen, kolmonen, nelonen - ihan kuten olet edennytkin - sittenhän ei ole jäljellä kuin vitosen saavuttaminen ja sehän sulta käy!
    Syvä kumarrus ja iso kunnioitus saavutuksestasi. Sinnikäs sissi olet. Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä tommonen numerotietämys riittää, Palvelijatar. Vitosta en tuu saamaan, kun välikoe ei mennyt ihan nappiin, mut kolmoseen olisin tyytyväinen ja nelosesta riemuitsisin.

      Oikeesti tuntuu, että voimat ja into alkaa olla katkolla, mut kalkkiviia häämöttää ja maalinauha katkeaa, vaikka sitten veren maku suussa. :D

      Poista
  13. Tutussa maisemassa opiskelet. Tosin minä olen kuvannut samaa paikkaa paljon alempaa, katutasosta.

    Hienoa, että numerot ovat koko ajan nouseet ja opinnot etenevät. Multa ei tuo laskupuoli onnistuisi. Kauhulla odotan seuraavaksi alkavaa yrittäjyys osiota.
    Tsempit vielä opintojen loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, opiskeletko saman kosken rannalla!

      Kannustuksia sulle, nää matikat on kyl kimurantteja, mut kaikesta selvii ku kaikkensa panee peliin.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...