maanantai 7. lokakuuta 2013

Lyijykukkia ja kukkasipuleita

Monia näyttää blogissani kiinnostavan lyijykukka. Tässä uusimmat kuulumiset. Hankin lyijykukkani viime vuonna ja ne olivat ostohetkellä vaaksan mittaisia minitaimia. Kuvien perusteella kasvissa oli erityisen helakansiniset kukat.

Talvettaminen onnistui 50 %, sillä kasvit, jotka kärräsin kellariin menehtyivät kuivuuteen. Toiset kaksi nököttivät vierashuoneen ikkunalla ja saivat vettä riittävästi juodakseen. Kasvit olivat vihreät koko talven ja huhtikuussa ne puksauttivat ilmoille tosi lumoavan siniset kukkat.

Sitten unohdin kastella niitä ja niihin iski härmä. Ajattelin heittää ne kompostiin, mutta vein ne kuitenkin kasvihuoneelle ajatuksena kokeilla tulisiko niistä vielä jotakin. Mielestäni kasvi tarvitsee kunnolla lannoitetta ja runsaasti vettä. Leikkasin pitkät vioittuneet kasvustot, ja pian uutta vihreää pukkasi ruukuista esille. Siirsin juuri äsken kasvini sisälle vierashuoneen ikkunalle ja jään toiveikkaasti odottamaan kevättä. En kyllä jaksa uskoa, että osaamiseni ja viitseliäisyyteni riittää kasvattamaan lyijykukistani pieniä puita.

Istutin tänään kukkasipuleita, kärräsin eräänkin kuorman kompostia ja siivosin etupihan talvikuntoon.

 

Balkanin vuokon sipulit näyttävät hassuilta.
Pallolaukat ovat merkkiä Ivory Green.

 

Kerrottuja tulppaaneja, Sun Lover.
Kultasahrami, Prins Claus.


Näyttää ihan syksyltä. 
Menee tovi, ennen kuin pöydän ääressä kahvitellaan.


Lyijykukat näyttävät hentoisilta, olivat hieman heitteillä koko kesän.

14 kommenttia:

  1. Talvi lähenee vääjäämättä. Kesästä luopuminen on haikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä oli upea kesä ja tämä syksykin on ollut todella lämmin ja kuiva. Nautitaan!

      Poista
  2. Minusta lyijykukissa on aina tuollaiset rennot varret, yllättää kun niitä myydään "puina" täällä Suomessa. Kaikki yksilöt, joita olen Välimeren puutarhoissa nähnyt, ovat jotakin köynnöksen ja rentovartisen pensaan välimaastoa. Mutta muodosta viis, kukat ovat tosiaankin syötävän suloisia! Onnea talveen!
    Kaunis syksykuva, ihanat lehdet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää. Kiitti, Saila! Hankalaksi tulee se, että kyseiset kasvit tarvitsevat runsaasti vettä talvellakin, joten niitä ei voi viedä kellariin. Olen meinaan niin laiska/unohtavainen, että taatusti nääntyvät kuivuuteen.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen lyijykukka! Täytyy tutkia tarkemmin. Koskas poikkeat täällä päin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyijykukka olis varmaan upea ilmestys viherhuoneessa, lämmitetyssä siis. Viherhuone olis kyllä upee juttu! Olis talvellakin kesä.

      Koskas sä tuut Karkin kaa meille? Pojat oottaa.

      Poista
  4. Kevääksi onkin tulossa ihanaa kukkaloistoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti heläyttää kukkansa esille huhtikuussa, kuten viime keväänä.

      Poista
  5. Onnekas, kun olet jo puutarhaa talviteloille laittanut. Lyijykukalla tehdään säännöllisesti paljon hakuja mun blogiin, osaan kyllä kertoa nopean tappotavan, mutta en muuta. Ei oo mun kukkani, ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienen osan pihastamme olen vasta järjestellyt talviteloille. Kaikki lehdet ovat vielä haravoimatta ja lehtiä on pal-jon.

      Katsotaan selviävätkö lyijykukkani toisesta talvestaan. En kyllä ihan karmeesti jää suremaan, jos kupsahtavat. :)

      Poista
  6. Balkaninvuokon sipulit näyttävät mustassa sokerissa pyöritetyiltä munkeilta. Itse asiassa sipuleissa on niin paljon eroja, että niidenkin kuvaaminen voisi olla asiallista. Kas, kun ei ole tullut niin tehtyä. Haravointia on todellakin vielä edessä, paljon on lehtiä edelleen puissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks näytäkin! Hauskoja papanoita. Juu, ajattelin, että kun ensi keväänä ihmettelen, että mitä kukkapenkistä pukkaa, niin tulen blogiin katsomaan. :D

      Toivotaan viikonlopuksi poutaa, että päästään haravoimaan. Meinaan käynnistää lehtipuhaltimen, meillä kun tää piha ei ole mikään ihan pieni, niin yhden naisen haravointipartio ei millään jaksa kaikkea.

      Poista
    2. Täällä blogissa on aina niin kaunista ja mielenkiintoista. Kun en enää mökin myynnin jälkeen saa tonkia multaa kuin kukkaruukuissa, saanpa ainakin ihastella toisten kauniita istutuksia. Hieno blogi!

      Poista
    3. Iso kiitos, Pirjoriitta, kauniista kehuista! Jos sun ikuna tekee mieltä päästä möyrimään multaa tai haravaoimaan lehtiä, niin tervetuloa. :)

      Eikös olekin kummaa, kun välillä täytyy saada multaa kynsien alle.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...