maanantai 21. lokakuuta 2013

Kuuraa, huurretta ja aamukolinaa

Ensimmäinen syyslomapäivä alkoi kummallisesti. Ulko-ovella kävi jytinä klo 5.15 ja singahdin ohjuksenomaisesti ylös. Haparoin miehen puolikasta sängystä ja se oli tyhjä. Koirat haukkuivat kuin mieltä vailla. Tietysti.

Rymistelin ovelle, ainoana ajatuksena, että mies ei ole muistanut, että hänellä on lomaa ja lähtenyt töihin tavalliseen tapaansa. Eikö mitä. Ovella tuli vastaan unipöpperöinen mies, joka oli muistanut yhtäkkiä, että auton lämppäri on turhaan päällä. Kyllä, aivan! Lämppäri oli pitänyt lähteä sammuttamaan.

Sukelsin peiton uumeniin ja päätin siepata unenpäästä kiinni. Heräsin yhdeksän jälkeen levänneenä ja ajatuksia pullollaan. Koirat olivat kyllä juosseet sänkyni vieressä vartin välein ilmoittamassa, että haluavat ulos ja leikkimään. En piitannut. Annoin miehen viettää laatuaikaa koirien kanssa. Kih hih.

Kuvasin aamulla kuuraa pihalla. Mies teki musiikin.
Videosta tuli mieleinen, toivottavasti tekin tykkäätte!


18 kommenttia:

  1. Huh, miten säikäyttävää, onneksi se oli oma mies, eikä mikään rosmojoukko. Tästä saatkin sitten aihetta seuraavaan keppostarinaan ;) Hih, laatuaikaa ;) Voi, miten paljon ootkin taas onnistunut napsimaan ihania kuvia ja kyllä vaan, miehesi musiikko sopii oikein hyvin tähän videoon.

    VastaaPoista
  2. Kih hih, onneks ei tosiaan ollu rosmojoukko ja meillä on tulplahälytys aina päällä. Laatuaikaa, laatuaikaa... :D

    Kiitos kuva- ja musakehuista!

    VastaaPoista
  3. Kaunista :) Kuuran inspiroimana minäkin olen vihdoin saanut kameraan taas käteeni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä, Susanna! Kohta päästään kuvasaaliista nauttimaan blogissasi.

      Poista
  4. Ihanaa ja virkistävää lomaa. Aamut kannattaa ottaa tätä rennommin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, enkulin käsityöt, pieni loma tekee aina terää, vaikka vipinää riittäisikin joka päivälle. Tuleepahan rästihommat hoidettua.

      Poista
  5. Kerrassaan tunnelmallista, kaunista.

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuurankukkia:) Kiva video!

    VastaaPoista
  7. No just..lämppärihän se pitääkin käydä sammuttamassa..hih..miehet on niin..hassuja.
    Ihana musiikki, kauniit kuvat...yhteistyössä on voimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D

      Kiva tosiaan, kun on yksi musikaalinen perheessä, itselläni ei ole minkäänlaista sävelkorvaa.

      Poista
  8. En minä vain olisi jaksanut tuohon aikaan lähteä lämpimän peiton alta ulos kylmään sammuttamaan lämmitystä.;) Vähemmästäkin pelästyy, kun kesken unien ovi jytisee.

    Hieno video! Te sitten yhteispelillä osaatte tehdä kuvista ja musiikista hienoja kokonaisuuksia.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet ovat miehiä. :)

      Tykkään kanssa, että tuli kiva vidis. Kiitos!

      Poista
  9. Kyllä on kaunis kuvasarja ja musiikki sopii siihen täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma N, olen samaa mieltä kanssasi, musiikki siivittää kuviani.

      Poista
  10. Niin kaunista ja tunnelmallista!

    (Kommenttini ei tainnut tulla perille aiemmin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli, tuli, mutta kun nää kommentit kiertää mun meilini kautta ja on ollut koirapoikien kanssa niin paljon hommaa, että ehdin kommenteja vasta myöhään illalla laukaseen. Just annettiin Pojille lääkitystä, hieman evästä ja käytettiin pihalla. On ollut piiiiitkä yö. ;)

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...