torstai 12. syyskuuta 2013

SENIORIopiskelija

Olen saanut ylennyksen. Kyllä, kyllä. En ole enää pelkästään aikuisopiskelija, olen myös senioriopiskelija. Siitä on oikein mustaa valkoiselle. Kurkkaapa Seutu-Sanomien, 11.9.2013, sivulle 16. Kukas se siellä miettii ja tuumailee opiskeluitaan!

Noh, onneksi koululla on muutama muukin senioriopiskelija ja perustimme miesten kanssa oman klubin ruokatunnilla. Siinä syödessämme puhelimeni soi, ja iäkkään kuuloinen (mitä ilmeisimmin seniorirouva) naishenkilö tivasi minulta kesäkeiton reseptiä. Vetosi siihen, että kyllä minun MARTTANA täytyy tietää, mitä aineksia kesäkeittoon tulee. Lupasin soittaa hänelle tiedot, kunhan käyn ne ensin netistä onkimassa.

Meillä riitti iloa, kun miehet keksivät, että kun on sanonta, ettei kukaan ole niin viisas kuin insinööri (opiskelen siis juurikin insinööriksi), niin sanontaa on pakko muuttaa. Ensin hersyttelimme sen muotoon, kukaan ei ole niin viisas kuin martta, mutta päädyimme lopulta siihen, että aivan ylivoimainen on insinöörimartta. Öhöm! Kyllä meillä riitti lystiä.

Tarkistin kesäkeiton ainekset: kukkakaalia, perunaa, porkkanaa, herneitä ja purjo/ruohosipulia ja mausteita maidon kera. Soitin rouvalla ja hän oli todella onnellinen ja kiitollinen. Hänen perheessään syödään huomenna maukasta kesäkeittoa.

Tämän päivän väriläiskät:

 

 

 

 

18 kommenttia:

  1. Mikä hiton seniori sä olet! Minusta se aikuisopiskelija olisi ihan ok sana. Ahkera olet ja touhua on, mutta että seniori. Eikä. Toivotaan nyt, että saat sen paikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tää on hauska juttu! Oikeestihan mä olen seniorikansalainen. Eiks muka 6kymppiset ole? Ollaan me. :D

      Poista
    2. EIKÄ OLLA! Ollaan sitten vaikka ikäihmisiä, vanhuksia, isoäitejä, mutta ei senioreita.

      Poista
    3. Hah hah haa... Tottahan se on, että toi seniori on tarkotettu jotenkin korrektiksi ilmaukseksi ikääntyville. Meil sit vissiin asuu juniorimainen sielu seniorimaisessa kropassa.

      Poista
  2. Vai että Kansalainen soitti martalle ja tivasi keiton reseptiä :D Ei ole mikään niin kekseliäs kuin ihminen, seniori tai juniori tai muuten vaan. Mutta Insinöörimartta on kyllä ylivertainen, siihen ei ole kellään nokan koputtamista! (Ootas, kun puhelin alkaa soimaan vielä enemmän kaikenlaisissa asioissa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ollu ihana juttu! Mä kun en ole mikään keittiö- enkä käsityöihme, niin paha on mennä neuvoon mitään suoraltakädeltä, mut onneks on netti. Ihan oikeesti Kansalainen totesi, että kyllä sinun pitää tietää, kun olet martta. Oon aivan otettu.

      Toivottavasti puhelin ei kuitenkaan ala soimaan tauotta. :)

      Poista
  3. Hyvä lehtijuttu "insinöörimartasta" luin jutun oikeasta lehdestä :)
    Minulla on kolme-osainen emännän tietokirjasarja ja sieltä löytyy vastaus lähes kaikkeen. Tosin joiltain osin tieto voi olla vanhaa, sillä kirjat ovat vuodelta 1948 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AnnaS, kun meille tulee sama ilmaislehti, niin asumme samalla ilmansuunnalla. Mukavaa.

      Emännän tietosanakirja vuodelta 1948 kuulostaa mahtavalta. Ainahan ohjeita voi soveltaa, itse joudun turvautumaan nettiin. :)

      Poista
  4. No et tosiaankaan oo mikään seniori! Hö, et!
    Mutta juttu oli muuten kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti tykkään tästä senioriajatuksesta, tai siis en, mutta tottahan se on. On vaan todella outoa, kun ei tunne itseään vanhaksi, vaikka peili näyttää totuuden. :D

      Poista
  5. Olipa hauska saada tuulisten poikien äipälle myös ihan olemus. Kyllä ihailen energiaasi ja yritteliäisyyttäsi. Näinhän sen pitää olla. Hyvän esimerkin annat.
    Omat isoäitini olivat kuin yö ja päivä. Toinen ei muuta tehnyt kuin huoneessaan istui, kerrospukeutuneena kesäisinkin ettei lämpö liki päässyt ja oli ihan tolaltaan jos jonnekin piti lähteä. Toinen, äitini äiti, ooli itsellinen nainen, hyvin pukeutunut elämäänsä elävä nainen, joka seurasi tarkkaan mitä maailmassa tapahtui. Jos hänellä ei muuta tekemistä ollut, läksi hän kaupungille elämisen menoa katsomaan ja ikkunaostoksille. Äitini oli sitten taas ikiliikku, aina puuhastelemassa jotain. Samoin isäni, että luulisin saaneeni hyvät geenit, mutta se energia kaikkeen mitä päässä liikkuu, se puuttuu. Mutta jospa se tästä,nyt kun olen kuntoilun saanut alkuun.

    Ja mikäs sen parempaa motivoimaan kuin kaltaisesi hyvät esimerkit. Kiitos tästä ja kuinka hauskaa, että olenkin sinut löytänyt vai8kkakin vain blogimaailmakamuna.
    Terkkuja pojille Essiltä. Ja minulta kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos näteistä sanoistasi, Liftari, blogikamuni!

      Toisaalta voin olla myös varoittava esimerkki nuorille, näin käy, kun ei ole opiskellut (oikeasti ei ollut mahdollisuutta) nuorena. :D

      Mun isoäidit oli reippaita pientilan emäntiä. Jokainen meistä, Liftari, toimii omien ominaisuuksien mukaa, toinen tapa ei ole parempi tai huonompi kuin toinen.

      Poista
  6. Onnittelut julkkis :D Olet sinä niin uskomaton nainen, ettei tosikaan....seniori-insinöörimartta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Maarit, en mä oo julkkis, vieläkään. Mut eiks ookin toi titteli (tuleva) aivan hulvaton!

      Poista
  7. Kaikenlaista. Nuoria ihmisiä senioriksi kutsuvat?!

    VastaaPoista
  8. Tosiaan, insinöörmartta pesee kyllä tavalliset insinöörit mennen tullen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mutta pidetään tää asia vain meidän keskeisenä salaisuutena. ;)

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...