perjantai 14. kesäkuuta 2013

Piha on ikuinen raksatyömaa

Meidän piha on jatkuva leikkikenttä (koirille) ja raksatyömää (ihmisille). Nyt kun lämpötilat olivat inhimillisissä lukemissa, niin aloitin kärräysurakan. Ensin kärräsin soraa yläpihalta alapihalle. Sora oli nököttänyt pari vuotta epämääräisenä kasana yläpihalla. Miksi? Pihaa tasattiin ja aukaistiin vuorotahtiin, maahan vedettiin valokuitua ja viemäriä ja vaikka mitä. Sora kasaantui pikkuhiljaa vuoreksi. Nurmi oli tietysti tuhoutunut soraharjun alla.

Laskeskelin, että multaa tarvitaan nurtsinpohjaksi noin 1000 litraa, siis tuhat. Olin jo tilaamaisillani multaerää, kun päähäni jysähti, että alapihalla on pressun alla multaa vaikka muille jakaa. Siinä oli iso kukkapenkki, mutta kyllästyin rikkakasvien määrään. Siirsin kaikki kukat pois ja pressutin alueen viime (tai toissa) vuonna. Tarkoitus on tehdä siihen pari kukka-allasta tuoreella mullalla ja muuten alue kivetään liuskekivillä. Siellähän vuohenputket ja nokkoset sitten jurottavat.


Kuva ei ole kallellaan, meidän alapiha on koko matkalta rinnettä ja kumparetta.
Taustalla kummituspuu eli tuomi ja tuomenkehrääjäkoit.


Yläpihan nurmikkoalue saa uuden alun. Taustalla Kasvula.


Pelakuutaimeni eivät ole kasvaneet halutulla voimalla.
Isot (kork. 80 cm, lev. 70 cm) kukkapurkkini näyttävät tyhjiltä.

Eilen illalla sain maalattua pation loppuun ja sitten tuli sade. Kiitos!
Tänään teen läksyjä ja sisäsiivouksia ja ehkä jotain pientä maalaushommaa...

18 kommenttia:

  1. Sitähän se iso tontti teettää, loputtomasti työtä.;) Vaikka joka päivä monta tuntia kuluttaa pihatöitä tehden, tuntuu, ettei kesän aikana ehdi joka nurkkaa käymään läpi.

    Minun pelargoniat on tänä vuonna todella isolehtisiä ja reheviä. Voi olla, että tuli laitettua pikkaisen liikaa kanankakkaa ruukkuihin. Ehkeivät jaksa sitten kukkia niin runsaasti ja isoin kukinnoin kuin aiemmin, kun lehtien kasvu vie voimat.

    Sadetta tuntuu nyt riittävän. Maa jo kosteutta tarvitsikin, mutta toivottavasti vettä ei tule ihan hirvittävällä voimalla. Vaikka kuinka kaikkea koittaa tukea, niin ei se aina auta, jos oikein kunnon rankkasade iskee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sinähän tämän asian tiiät ja tunnet. Ilohan näitä hommia on tehdä, jos ei oo väsynyt, mutta välillä epätoivo valtaa mielen, kun ei tiedä mistä reunasta aloittais. Miehellä kun on se jäätynyt olkapää, niin hommat jää suurimmaksi osaksi mun harteille.

      Uskon, että pelakuui ovat reheviä. Sulla kun kukkivat varmaan kivetkin, oot niin taitava puutarhuri. Eiköhän nuo minunkin pelakuutirrini tuosta vielä pulskistu.

      Sade tekee hyvää. Kaikki oli niin pölyävän kuivaa. Jesh! Toivotaan tosiaan ettei ihan saavista kaataen nykäse vesiä kukkien pääle.

      Poista
  2. Meillä on pieni piha ja silti tekemistä riittää. Sinulla on kaikkea satakertaa enemmän... huh huh.

    Takapihan remontti on saatu hyvällä mallille ja terassi valmis. Vahinko, että kesä näytti jo menneen ohi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää sade virkistää ja kukkeuttaa kesää entisestään. Älähän huoli, Aikku, kesää on vielä jäljellä ja pihatöitä. :)

      Poista
  3. Nettimartan kuntoleiri. :) Eipä tarvi mennä kuntosalille tyhjän takia rehkimään, josta ei jää muuta muistoa kuin lihaksikas kroppa. Nyt sen sijaan silmä nauttii tuloksista ja sielu lepää kaikessa kauniissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tosiaan tarvii käydä kuntoilemassa muualla. Kolme tuntia kun pukkaa täysiä kottiskuormia ylämäkeen, niin kyllä pakarat paukkuu ja astmaiset keuhkot tuulettuvat. :D

      Mutt oikeessa oot, HooPee, lopputulos palkitsee ja tosi kivaa suunnitella uuttaa.

      Poista
  4. Yksin minäkin suurimmaksi osaksi hommat meillä teen, kun mies on työnarkomaani, eikä kotona paljon ehdi. Nytkin on useamman viikon käynyt kotona vain kääntymässä. Päivällä syömässä ja yöllä nukkumassa. Joskus kaipaisin apulaista tänne kotiinkin, mutta eipä kotona palkkaa saa, joten silloin on mentävä, kun töitä on.

    Voi, kuule... Tänä vuonna minusta on tuntunut, etten saa mitään kasvamaan, ja pihatyöt ovat alkaneet tuntua tympeältä pakkopullalta. Niin paljon talvi ja kevät vei kasveja. Sitten rikkaruohoista ei meinannut millään päästä eroon, vaikka kuinka myrkytti. Ja huolella vaalitut kasvit taas kituvat. Kasvihuonekurkkuihinkin iski samantien joku tauti, kun ne sain istutettua. Huonoilta näyttävät. Tämä kesä on ollut vitsauksia vitsauksien perään. Kirvoja riittää ja hevosmuurahaisetkin löysivät tänne. Muutaman kerran on tehnyt jo mieli luovuttaa pihan suhteen. Mutta ei kai epäonni voi koko ajan jatkua. On tuo puutarhan pito niin epävakaata touhua ja niin monesta asiasta kaikki kiinni. Joskus vain huonoja asioita sattuu peräkanaakin, ja välillä taas onnistaa. Ehkä nuo huonot asiat vain jäävät enemmän kalvamaan mieltä. Ainakin tällaisella peruspessimistillä.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työnarkomaani on munkin mieheni. Nyt ollut viikon Saksassa ja viikollakin tahtoo päivät venyä ja puuskittain töitä pitää tehdä myös la ja su, usein vielä öisin. Juu, ei ole joron jäljillä, ihan on rehellistä työtä. :)

      Talvi tosiaan poltteli meidän kaikkien kasvoja. Monta havukasvia olen kaivanut ylös. Hyvästit heille.

      Sullahan kuulostaa olevan oikein koettelemusten vuosi. Mut vedä henkee, huilaa ja kaikki on kohta taas reilassa. Onnistumisia! Mä kyl luulen, että ku mä tulisin teijän pihaan, en huomaisi yhtään epäonnistumista, vaan upeita yksityiskohtia ja kukkeita kasviryhmiä.

      Poista
  5. Kenenkäs pihat tai puutarhat on koskaan valmiit, jos ne alkaa näyttään valamiilta, sit siirrellään kasveja :D

    VastaaPoista
  6. Kaukaa kun kuvaa, niin ei näytä niin isolta projektilta... se on perspektiivikysymys siis :) Mutta kyllä sinun tarmollasi ja päättäväisyydellä yhdet tuhat litraa maa-ainesta paikalleen levitellään, ei epäilystä siitä.

    Tuomenkehrääjäkoit ovat teillä olleet tosi aktiivisia, melkoisia haamupuita ovat luoneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keh heh, hyvä niksi toi harhauttava perspektiivi. Onneks enää päivän kärräämiset edessä ja tänään näyttäis tulevan mitä mainioin keli, joten klo 6 ja ulos.

      Poista
  7. Eipähän tarvitse lähteä lenkkeilemään:)

    VastaaPoista
  8. Onpa ollut urakkaa. Meidänkin pitäisi tilata 1000 litraa multaa, että saisimme nurmikkomme kukoistamaan hiekkapohjaisessa mäntymetsässä. Toivoton yhtälö, se multa vain uppoaa hiekkaan. Ihanaa viikonloppua Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urakka jatkuu ja jatkuu ja... Kyllähän sinä tiedät, että valmista ei tule koskaan. ;)

      Hiekkaan varmasti uppoaa multakuorma toisensa perään. Huoh.

      Nättiä viikonloppua!

      Poista
  9. Voi valtavaa mikä työ sulla. Osta pieni puutarhakone, pääset vähemmällä!
    Pelakuu ei tykkää sateesta yhtään. Ja siinä voisi olla selitystä ei-viihtyvyyteen taivasalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tyytyy omiin lihasvoimiin. :D

      Hitsi, meinaakko ettei pelakuu viihtyis noissa pytyissä. Nyt kun mietin, niin pelakuuni ovat kyllä olleet terassilla katsoksessa. Siäl ne ny kuiteskin ovat, ulkotiloissa. Pärjättävä on!

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...