sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Hylätyt sääkuvat

Harrastan edelleen sääkuvausta,
vaikka lähetänkin kuvia enää harvakseltaan,
ja vielä harvemmin niitä näytetään Ylen tai Hämeen uutisissa.

Tässä muutama esimerkki hylätyistä kuvistani tammikuulta.

Ei kelvannut pelto, jäätyneet lammikot ja hailakka taivas.


 Sateisen synkkä joenranta ei kiehtonut säätieteilijöitä.


Eikä edes söpö Wiima-mäyräkoira,
mikä yritti urheasti taistella hurjaa tuulta vastaan myrskyisenä päivänä.
Korvat lepattivat kuin Star Warsin hahmolla, Yoda.


Pikkanen pakkanen jääti rannat,
ei ollut tarpeeksi mediaseksikäs kuva tämäkään.


 Entäs tämä?
Noup.
Näytettiin komeita tykkylumipuita ja Lapin tuntureita,
keltasirkkuja ja muita lintuja.
Ei purrut kurainen ja vetinen pelto.
(Minua kyllä nauratti kovasti, kun otin tämän kuvan.)


Vähäiset jäät sulivat muutamassa päivässä,
ja järvenkantta peittivät tuulten kuljettamat risut ja oksat. 
Peltikaton värinen päivä.
Kuva ei herättänyt innostusta sääkanavilla.


 Eikä sää ollut sen kirkkaampi loppukuustakaan.
Harmaata, sumuista ja kuraista.
Wiiman kanssa tallustelimme apeassa säässä.


Ja hyväksi lopuksi voitte käydä katsomassa,
kuinka koreita ja kauniita kuvia näytetään sääkuvina.

Aina jossain päin Suomea paistaa aurinko, 
sataa lunta tai kuvauksellisesti vettä,
laskee tai nousee aurinko upeissa väreissä,
tai on uljaita tuntureita tykkylumipuineen.
Kyllä Suomi on komea maa!
Meillä nyt sattui olemaan näin sateisen synkeä tammikuu.


22 kommenttia:

  1. Niinpä niin - aina halutaan nähdä sinistä taivasta ja valon kurkistusta, vaikka ajankohtainen harmaa olisi ihan rauhallisen kaunis! Minusta tuo viimeinen kuva kylätiestä ja kulkijasta on oikein tunnelmallinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Pirkko! Toisaalta harmaisiin, varsinkin kun tänä vuonna syksy on jatkunut jo puoli vuotiseksi, niin ne kirkkaat taivaat ja hohtavat hanget sykäyttävät.

      Poista
  2. Minusta kuvasi olivat oikein osuvia! Tällaistahan se on ollut. Tuo kuva Wiimasta on tosi hauska - nuo korvat ja ilme :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Päivi, kuvani kuvastavat oman paikkakuntani sääolosuhteita, meillä nyt vaan täällä maalla on kuraista ja mutaista, kun on paljon peltoja ja santateitä.

      Poista
  3. Nämä on kyllä aivan upeita kuvia ja voi tuota Wiiman ilmettä:)) Ihan tunsi tuulenhenkäyksen käyvän omiinkin kasvoihin:) Olet kyllä taitava kuvaamaan! Mukavaa sunnuntai-iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wiima on tottunut poseeraamaan kuvissa, Päden paja, on maltillinen koira. Usein nappaan kuviini koiran tai muuta etualalle tuomaan kuvaan syvyyttä.

      Poista
  4. Ehkä haluavat piristää säätilasta masentunutta kansaa ja näyttää vain lumikuvia. Mainiot nuo Wiiman tuulessa heiluvat karvat ja korvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti juuri kuten totesit, Kivisen Vilma. Wiima on söpönen.

      Poista
  5. Minä olen myös pohtinut, kenen kuvia Yle sää, katsojan kuvat valitsee näytettäviksi. Silloin tällöin olen lähetellyt, vain muutaman näytetty.
    No, oikeammin ihmettelen nyt, että sinun loistavat kuvasikin jäävät paitsioon Yleltä. Kyllä kait siellä tiedetään, että tässä maassa on säätä moneen lähtöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postikorttimaisemat myyvät, aimarii, tosin postikorttimaisemissa ei ole mitään pahaa, ne sykähdyttävät ja ilostuttavat. Luulisi, että kuviasi näytettäisiin tosi paljon, koska sinulla on kuvasilmää ja maisemat enemmän kuin kohillaan.

      Poista
  6. Mitkä siellä on sitten kriteerit kun eivät kuviasi ole näyttänyt mutta täällä niistä tykätään kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, kylläpä lämmitti mieltä kannustuksesi, Nila. Ylelle lähetetään satamäärin kuvia joka päivä, joten ei ihme, että karsinta on kova ja vain huippukuvat pääsevät esille.

      Poista
  7. Katson sääkuvat aina sillä silmällä, josko erään suosikin kuvia näytettäisiin. Eipä tosiaan ole kuviasi viime aikoina näkynyt, vaikka ne kuvaavat lähes puolen Suomen vallitsevia sääoloja. Yllättävän usein on samojen ihmisten koreita tykkylumia ja auringonlaskuja. Ei siinä mitään, kauniitahan ne on katsella. Joskus piristäisi vaikka kuva tuulessa lepattavista mäyräkoiran korvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman kerran ovat meidän koirien sääkuvat päässeet eetteriin, Between, tosin ei viime aikoina. Kauniita ja täydellisiä kuvia on helppo katsella ja niistä tulee hyvä mieli. :)
      Kiitos!

      Poista
  8. Nuo patosaviset pellot ovat minun mielemaisemaani lapsuudesta. Ilmankos tämmöinen väriharakka kehkeytyi.

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna Helena, harmaakin on kuvauksellista...

      Poista
  10. Mutta valitettavasti nämä ovat nyt tämän hetken kuvia. Niin täälläkin kuin sinun luonasi.
    Tiet ovat alkaneet jo tehdä isoja routamonttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, tiet ovat montuilla ja järvet sekä joet tulvivat.

      Poista
  11. Hyviä kuvia.Kuvaavat hyvin tätä talvea Ehdottomasti säilytettävä muistoksi talvesta 2019-2020 Ihan parhaat viimeinen ja kolmanneksi viimeinen. (Tosin talvi ei ole vielä valmis)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Samaa mieltä kanssasi, kuraiset pellot nostattavat kaiken ankeuden keskellä hymyn huulille.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...