keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Kukkienpauhua ja luontokuvia

Käykääpä katsomassa ja äänestämässä mieluisinta
luontokuvaa Tammelan luontokuva 2019 -kisassa.
Tässä linkki kevätkuviin.

Päärynäpuu poksautteli nuppujaan auki,
sillä aurinko loimotti suorastaan kesäisesti.


Esikasvatetut daaliat kukkivat sisällä.
Huomenna istutan kellarissa talvetetut punaiset vanhanajan daaliat/joriinit kukkapenkkeihin.


Vaaleanpunainen pasuunani on saanut kiusakseen jonkun öttiäisen.
Öttiäinen tekee verkkoja ja keltaisia pikkaraisia munia/poikasia.
Pasuuna on pudottanut melkein kaikki lehtensä,
mutta jaksaa silti kukkia.
Soma hienohelmani.


Ystäväni Pirkko toi perinteiseen tapaansa, toukokuun kunniaksi, kauniin hortensian.


Kevätmessuilta ostamani pelargoniat kukkivat.
Oi oi oi...





Työn lomassa pitää välillä vähän leikkiä.
Voikukkaseppeleeseen löytyy helposti materiaalia (valitettavasti).

Ihanista ihanimpia keväisiä puutarhapäiviä kaikille!


12 kommenttia:

  1. Sulla on voikukkia jo ihan seppeleeksi asti! Mökkipihassa meilläkin on niitä pian. Kerään aina kaikki kukat pois leviämisen estämiseksi. Onneksi sinulla kukkii pihassasi muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivisen Vilma, jos sinulta loppuvat voikukat, niin tervetuloa meille poimimaan, riittää useampaakin seppeleeseen. :D

      Poista
  2. Onpas vaikea äänestys, kaikki kuvat omalla tavallaan kauniita!
    Kauniita kukkivia ja ihana kranssikoira :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, oli mukava tehdä voikukista seppelettä, ihan kuin lapsena...
      Tosi mukavaa, kun kunta järjesti kuvakilpailun, mikä on avoin myös muille kuin tammelalaisille. Kuvat tosin pitää napsia vain Tammelan alueelta.

      Poista
  3. Hienoja luontokuvia, joista oli vaikea valita yhtä ainutta. Äänestetty on.
    Joko uskaltaa daaliat istuttaa maahan, kun öisin on niin kylmää? Vaikka tuskin mullan sisällä enää niin kylmää on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno ja reipasta toimintaa, Between!
      Daaliat ovat mullan suojissa, joten ei niihin pieni halla pääse puremaan. Niissä ei ole vielä ituja.

      Poista
  4. Olipas upeita luontokuvia, vaikea valita mieluisinta.

    VastaaPoista
  5. Äänestin, mutta kauan mietitytti.
    Minusta tuntuu, että minun amppeleissani kukkii tänä kesänä pelargoniat. pasuunakukkasi ihastuttaa minua, toivottavsti saat viholaiset sen kimpusta pois.
    Entäs voikukat. Ennen tein myös voikukkaseppeleitä ja pistin vesivatiin voikukkia ilman varsia kellumaan tuhka tiheään. Kaunis lopputulos, vaikkakin hetkellinen.
    Nyt pihassani ei kasva voikukan voikukkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihinkäs sinun voikukkasi ovat hävinneet, aimarii? Oletko ollut niille ankarana? Leikki sikseen, meillä on vanhassa maassa voikukkia miljoonittain, valitettavasti, enkä ole ollut niin viitseliäs, vielä, että olisin tonkinut niitä pois. Välineet kyllä odottavat...

      Poista
  6. Äänestin toki, kun perheessä eniten perhoillaan, joskus jopa minäkin. Ei meitilläkään oo pihassa voikukkia, siitä pitää huolen isäntä. Pieni piha. Ihana kesä tulossa kun päärynäpuukin kukkii, sulla. Viismummoista toivottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viismummoista, en ole koskaan kokeillut perhokalastusta, mutta se näyttää viehkolta. Päärynäpuu on tosiaan täydessä kukassa, joten satoa on syksyllä tiedossa.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...