Sumua ja kastepisaroita

Olen kitunut kurkunpääntulehduksen pauloissa yli viikon,

hyljemäinen yskä ja vetelyys seuralaisinani.

Maanantaina, heti klo 7 jälkeen,

kuitenkin repäisin itseni liikkeelle ja

pakkasin autoon Wiima-koiran ja kameran.

Suunnistimme Saaren kansanpuistoon,

sillä sumu teki maisemista kiehtovia.

 Koiranpentu hämmästeli sumua,

ja tämä kuva päätyi Hämeen uutisten sääkuvaksi.

Lokit kisailivat kivellä.

 Kastepisaroita oli kerääntynyt hämähäkinverkkoihin.

Oli kuvauksellinen ja hiljainen aamu.

Sääkuvana 3.5. Hämeen uutisissa.

Luin kirjan: Kevään varjo, Timo Saarto

Timo Saarron historiallinen rikosromaani Kevään varjo kertoo tapahtumista, jotka sijoittuvat huhtikuuhun 1918. Kirjan julkaisija on Karisto oy, ISBN 978-951-23-6433-6, julkaisuvuosi 2018, sivuja 264.

Vaikka juuri siirryimme toukokuun puolelle, niin palataan ajassa taaksepäin 100 vuotta ja huhtikuuhun. Kirjan tapahtumat käynnistyivät keskiviikkona 3. huhtikuuta ja päättyvät sunnuntaihin 14. huhtikuuta. Noihin kahteen viikkoon mahtui paljon pelkoa, vihaa ja petosta, ankaria taisteluja punaisten ja valkoisten välillä, taisteluissa olivat mukana myös venäläiset ja saksalaiset, nälkää sekä puutetta ja muutama selvittämätön kuolemantapaus, joita miliisilaitoksen etsivä Leo Waara lähti ratkaisemaan.

Kevään varjo on itsenäinen jatkumo Timo Saarron edelliseen teokseen, Kuoleman kuukausi, mikä voitti Vuoden johtolanka 2018 -palkinnon. Kevään varjo kuljettaa meidän keskelle itsenäistyneen Suomen kolme kuukautta kestänyttä sisällissotaa. Tapahtumapaikkana on kovia kokenut Helsinki.

Timo Saarto on tarinassaan sekoittanut mielenkiintoisesti faktaa fiktioon. Kirjan juoni on monisäikeinen, jännittävä ja tietysti myös sotaisa. Ihailen Saarron kuvailevaa kirjoitustapaa ja tuoreita kieli- ja mielikuvia. Kirja tarjoaa varmasti kirjoitetun ja mielikuvituksellisen seikkailun historian tyrskyihin. Keväästä 1918 jäi niin pitkä varjo, että se on kantanut meidän päiviimme saakka...

"Ruumissaatto lähti liikkeelle Koleraparakeilta. Ammatti-
kuntien ja työväenyhdistysten liput liehuivat hiljaa kevättuules-
sa, torvisoittokunta puhalsi ilmoille haikeita poloneeseja ja tun-
nelaa kohottavia marsseja. Omaiset, kunniavartiosto ja hevosten
vetämissä mustissa rattaissa lepäävät ruumiit etenevät kulkueen
kärjessä. Reitti kulki keskikaupungille ja sieltä Läntistä Heikin-
katua ja Viertotietä kohti Mäntymäkeä, missä sankarivainajat
peiteltäisiin yhteishautaan.
Anders Autio seurasi ruumissaattoa Vanhan ylioppilastalon
edessä. Hän halusi päästä selvyyteen punaisten mielialoista. Vai-
kutti siltä, että he olivat autuaallisen tietämättömiä saksalaisten
lähestymisestä." Sivulta 39.

Luin kirjan: Metsänpeitto, Sanna Hukkanen ja Inkeri Aula

Sarjakuvataitelija ja kuvittaja Sanna Hukkanen ja kulttuuriantropologi (FL) Inkeri Aula ovat Metsänpeitto-albumin tekijät. Kirja koostuu yhdeksästä sarjakuvasta, joiden teemana ovat puut ja niihin liittyvät uskomukset.

Kirjan kustantaja on Arktinen Banaani. ISBN 978-952-270-385-9, julkaisuvuosi 2018, sivuja 166.

Minkälainen kirja syntyy, kun taiteilija ja tutkija tekevät yhteistyötä? Metsänpeitto-kirja on kiehtova taideteos, jossa kuvat ja kansanperinne tukevat toisiaan. Kirja kertoo luonnosta elävänä kokonaisuutena.

Oletko eksynyt metsään? Tutut polut näyttävät vierailta, äänet vaimenevat, ehkä jopa hätäännyt. Perimätiedon mukaan olet joutunut silloin metsänpeittoon eli maahisten ja metsänhaltijoiden valtaan. Nämä kansanperinnetarinat ovat olleet ennen muinoin monelle totta. Metsänpeitto-kirjan sarjakuvat tuovat nämä uskomukset meille näkyviksi sanoin ja kuvin sekä kertomuksin ja runoin.

Kantavana teemana kirjassa ovat puut, ikivanha haapa, karsikkomänty, pyhä pihlaja, muinainen metsälehmus, noitien leppä, suojeleva koivu, shamanistinen kuusi ja tarunhohtoinen tammi. Rakastan puita, aivan kaikkia puita, joten kotoperäisiin puihimme liittyvät kertomukset ja uskomukset ovat kiehtovaa luettavaa, myös ne vähän pelottavat ja surulliset. Kuvat puolestaan johdattelevat katsojansa uusiin ulottuvuuksiin. Kuvat alkavat elää mielessä ja niistä löytää joka katselukerralla uusia yksityiskohtia ja sävyjä. Olisiko kuviin kätketty metsänpeiton taikaa...

Sanna Hukkanen ja Inkeri Aula "Ymmärrys monimuotoisen metsän elintärkeästä arvosta on maailman yhteistä kulttuuriperintöä."

Metsänpeitto-albumi on mielestäni virkistä ja sisällökäs luku- ja katselunautinto. Kirja sopii erinomaisesti meille luontoihmisille, niin metsässä vaeltajille, hyötyliikkujille kuin kotipuutarhureille. Metsä on aina ollut iso osa Suomen kansantaloutta ja hyvinvointia, niin ennen kuin nyt ja varmasti myös tulevaisuudessa.

Isälläni oli osuva neuvo,

kun eksyt metsään,

silloin pitää lähteä suorinta tietä kotiin.

Karvainen kuvausapulainen oli heti auliina paikalla,
kun kuvasin Metsäpeitto-kirjaa pihallamme.

Kansainvälinen Äiti Maan päivä

"YK:n yleiskokous on julistanut huhtikuun 22. päivän
Kansainväliseksi Äiti Maan päiväksi, 

jotta muistaisimme elää arjessamme harmoniassa luonnon kanssa, 

ja jotta niin nykyisillä kuin myös tulevilla sukupolvilla olisi oikeudenmukainen mahdollisuus elää tasapainoista elämää maapallollamme."

Kyllä, tähän pyrimme!

Eilen kärräsin multaa ja kompostia mieheni avustuksella.
Istutin maa-artisokkia hankkimiini kasvulaatikoihin,
3 kpl 60 x 80 x 20 cm.
Ensin maa-artisokat piti kaivaa ylös väliaikaisesta sijoituspaikastaan,
joka oli jyrkässä Kesälän rinteessä, auringossa.
Hikihän siinä tuli.
Maa-artisokan mukulat ovat maukkaita ja niiden varret kasvavat
korkeiksi huiskuloiksi syksyyn mennessä.

Naapurin Tarja soitti ja kysyi haluanko kottikärryllisen vuorikaunokkeja.
Todellakin halusin, ja ne pääsivät maa-artisokkien tilalle Kesälän rinteeseen.

Työrupeaman jälkeen piti heittäytyä lattialle oikaisemaan selkää.
Välillä kannattaa kokeilla kuvaamiseenkin erilaisia kuvakulmia.

Pörinää ja pullaa

Itikat näyttävät aivan keijuilta,

kun ne tanssivat ilta-auringon viimeisissä säteissä.
(Tämä kuva oli sääkuvana Yle Hämeessä 20.4.)

Mehiläiset pörisevät ja perhoset liihottelevat,

minä puolestani olen haravoinut pihaa.

Viime syksynä jäivät kaikki pihatyöt tekemättä,

kun käsi oli kipsissä.

Nyt harava heiluu iloisesti.

Ainakin kaksi peräkärryllistä haravointijaetta 

on tänään vietävä jäteasemalle.

Viikkoon on mahtunut myös sumuisia ja viileitä päiviä.

Eilen olivat Nettikahvilan avajaiset.

Tarjoamme torstaisin toukokuun loppuun saakka

maksutonta tietotekniikkaopastusta.

Ihmiset tuovat omat laitteensa mukanaan.

Tarkoitus on, että opimme toinen toisiltamme,

sekä autamme toinen toisiamme tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin,

vertaisoppimista.

Oppimisen lomassa voimme mutustella pullia, kahvitella ja muuten vaan porista.

Kevättouhuja ja tontunovi

Pakkohan niitä oli ostaa, orvokkeja.

Mutavellikin on kuvauksellista.

Sepelkyyhkynen huhuili etsien morsianta itselleen.

Wiima kaiveli touhukkaana ja nuoruuden innolla istutuskuoppia,

tosin keskelle nurmikkoa.

Pikkasen jäi partaankin multaa.

Aamut ovat olleet viileitä,

yöpakkaset kuurasivat mehikasvit.

Tänä aamuna mittari näytti + 6.

Oletko nähnyt oravan varpaita läheltä?

Tältä ne näyttävät.

Kuvasin harakkaa ja huomasin kuvaa katsellessa,

että tuulimyllyn tontunovi oli murrettu auki.

Nauratti.

Keväänmerkkejä

Keväänmerkkejä ovat kurjet 

(kiersimme puoli pitäjää ja näimme tasan kaksi kurkea)...

...orava, mikä vaihtaa harmaata talviturkkiaan kesäisempään ruskeaan...

...karvaiset, usein liiankin innokkaat, puutarha-apulaiset,

joita ei tahdo saada iltaisin sisälle...

...punarinnan luritus...

...pesäpönttöjä varaavat siivekkäät...

...sekä kevätkuvia metsästävät puutarhaharrastajat,

joilta tahtoo pihahommat unohtua,

kun pitää lähteä napsimaan kurkikuvia.

(Kuvan otti veljeni Teemu.)

Iloitaan keväästä!