maanantai 28. lokakuuta 2013

Syyspuuhia


Myrsky-koiramme on sävysävyyn luonnon kanssa.


Omatekemässäni betoniruukussa vihertää sisäpuolella ja ruskeilee ulkopuolella.


Kasvula (kasvihuone-olotila-varasto) on vetäytynyt talvilevolle.


Tuijat ja muratit ovat vielä kauniita.


Puput täytyy kerätä sisälle ennen lumen tuloa.


Pihapiirimme laskeutuu talven viettoon.
Viimeiset lehdet lakaistu ja kaikki kesäiset työkalut viety varastoon.
Sataa.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Aulanko armas

Poutaa, sadetta, pakkasta ja myrskyä. Näistä on hyvä syysloma tehty? Huh huh. Tänään piti lähteä keräämään pihalta kaikki työkalut talvivarastoon, mutta ulkona on semmonenkin myräkkä, että tupahommat kutsuvat. Vettä ja räntää vihmoo kaikista ilmansuunnista ja tulee niin, että meinaa pipon nyhtää päästä.

Olimme eilen Hattulassa kastroimassa meidän Tuuliset Pojat. Odotellessa kävimme Hämeenlinnassa kaupunkikierroksella ja syömässä. Ostossaaliina 20 joulukorttia, kitarankieli ja plektroja. Ollaan me vaan ankaria shoppailijoita!

Odotuksesta tuli odotettua pidempi, joten piipahdimme Aulangolla:

 

 

 

 

 

maanantai 21. lokakuuta 2013

Kuuraa, huurretta ja aamukolinaa

Ensimmäinen syyslomapäivä alkoi kummallisesti. Ulko-ovella kävi jytinä klo 5.15 ja singahdin ohjuksenomaisesti ylös. Haparoin miehen puolikasta sängystä ja se oli tyhjä. Koirat haukkuivat kuin mieltä vailla. Tietysti.

Rymistelin ovelle, ainoana ajatuksena, että mies ei ole muistanut, että hänellä on lomaa ja lähtenyt töihin tavalliseen tapaansa. Eikö mitä. Ovella tuli vastaan unipöpperöinen mies, joka oli muistanut yhtäkkiä, että auton lämppäri on turhaan päällä. Kyllä, aivan! Lämppäri oli pitänyt lähteä sammuttamaan.

Sukelsin peiton uumeniin ja päätin siepata unenpäästä kiinni. Heräsin yhdeksän jälkeen levänneenä ja ajatuksia pullollaan. Koirat olivat kyllä juosseet sänkyni vieressä vartin välein ilmoittamassa, että haluavat ulos ja leikkimään. En piitannut. Annoin miehen viettää laatuaikaa koirien kanssa. Kih hih.

Kuvasin aamulla kuuraa pihalla. Mies teki musiikin.
Videosta tuli mieleinen, toivottavasti tekin tykkäätte!


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kepposen arvonta suoritettu

Kirjanen lähtee nimimerkille "routa". Mukavia lukuhetkiä!
Laitatko kommentilla postitustietosi, en julkaise kommenttia.

(Lisäys: kirja lähti matkaan roudalle 24.10.)

Kuvapareja, värillinen ja sama seepiana:

 
 
 
 

lauantai 19. lokakuuta 2013

Naapurisopu koetuksella

Olen ollut oikein tyytyväinen, että meillä on normaalin sopuisat välit naapureihin. Tai ainakin oli tähän saakka. Seuraava keskustelu käytiin naapurin (N) ja minun (M) välillä:

N: Olen hyvin järkkyttynyt.
M: No kuis?
N: Maisemani on pilattu!
M: Ai, sä meinaat tota meidän kaadettua Pikku Metsää.
N: Niin. Tuhositte maisemani. Olen ikäni sitä katsonut ja nyt se on poissa.
M: Kait sinä ymmärrät, että me kaadoimme oman metsämme?
N: Kuinka voin enää olla edes pihalla, kun tieltä näkyy meille???
M: Niin, mutta ne puut olivat meidän ja ihan konkelossa ja emme pystyneet käyttämään sitä metsäaluetta.
N: Maisemani on pilattu!!!
M: Mitäs jos istuttaisit omalle puolellesi puita?
N: Ei siihen mahdu.
M: Tulepas tänne niin katsotaan. Näätkö, tähän mahtuu vaikka kuinka hyvin puita. Kaivat kuopat ja haet omasta metsästäsi taimet.
N: Maisemani on pilattu!

...jne ja jne...

N: Ennen meillä oli TOSI hyvä naapurit, he kun eivät olleet koskaan kesällä kotona!
M: Joo-o, ja me kun ollaan AINA kotona.

Olemme istuttaneet kaadetun Pikku Metsän paikalle kuusia. Ensi kesänä aitaamme alueen ja istutan aitakasveiksi jotain kookasta ja nopeakasvuista pensasta. Kurtturuusu? Kanukat? Heisiangervo? Tai tuijia, ne kun olisivat näkösuojana talvellakin. Maisemaa en saa enää naapurille takaisin, mutta pehmennystä voin sentään järjestää.



torstai 17. lokakuuta 2013

Räntää ja viimaa

Eilen paistoi ja tänään tulee räntää. Hain toppatakin päälleni. Pipo ja tumput ovat olleet käytössä jo pari viikkoa. Onneksi lehdet on harattu ja romut aarteet kerätty varastoon. Tervetuloa syksy!

Sisällä tarkenee kuvata:






sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kepponen 1-vuotias ja arvonta

Vuosi on kulunut siitä, kun julkaisin ensimmäisen (toiveikkaasti ajattelen, että kirjoitan vielä toisenkin) kirjaseni Yksityisetsivä Jenny Cotton ja Kepponen. Minulle tapahtuma oli suuri, jännittävä ja auvoisa. Uskalsin ottaa pienen painoserän, 20 kpl, ja ne menivät hujauksessa blogikavereille ja henkilöille, jotka lukevat blogiani. Kiitos teille!

Olen myös onnellinen, että suuri joukko kirjastoja on hankkinut Kepposen lainausvalikoimiinsa. Rahallisesti en ole hyötynyt kirjasestani lainkaan, vaan sen sijaan olen saanut paljon iloa ja onnistumisen tunteita. Suosittelen kaikille pöytälaatikkokirjoittajille, että julkaiskaa ja levittäkää hyvää mieltä.

Järjestän arvonnan Kepposen kunniaksi eli kommentoi ja olet mukana arvonnassa. Käytä nimimerkkiä, jos sinulla ei ole blogia. Jos et halua kirjaa itsellesi, niin voiton osuessa kohdallesi lähetän kirjaseni haluamaasi kirjastoon tai johonkin muuhun valitsemaasi kohteeseen. Arvonta suoritetaan 20.10.

Tuulisten Poikien blogissa arvotaan mieheni CD.

Kepposen esikuvalla, Myrsky koirallani, on katse tallessa.

Ostin uudet kumpparit.
Perusmustat Kontiot olivat palvelleet jo 15 vuotta.
Valitsin tällä kertaa punaiset. 
Näissä on lesti kapeampi kuin mustissa, tyttömäiset.
Katsotaan, kestävätkö yhtä kauan kuin mustat.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Kuvakimara koululta

Toivotaan kuivan rapasakoita kelejä viikonlopuksi, niin päästään/joudutaan haravoimaan lehtiä. Ruohonleikkurilla silputaan paksuimmat kasat ja loput pöräytellään lehtipuhaltimella metsänreunaan ja saa sitä tietysti heiluttaa lehtiharaakin lämpimikseen.

Kuvasin koulumatkaa ja koulua. Kännykällä on vaivatonta näpsiä muistoja. Olen kohta opiskellut kaksi vuotta ja opintopisteitä, toivottavasti myös tietoa, on rapissut haaviin tasaiseen tahtiin. Sain opinnäytetyön aiheen, joka kovasti polttelee, mutta keskityn siihen syksyn tenttiputken jälkeen talvilomalla.

Viikon kuluttua syysloma ja silloin pitää tenttiä vienti- ja tuontitoiminta, käyttää koirat ell:illä, katsastaa auto, vierailla äidillä ja etsiä hänelle sohvaa ja ja ja...

 

 

 

 

 

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kepponen seikkailee väitöskirjassa

Voi hämmästyksen määrää, kun sain Facebookissa tuntemattomalta rouvalta viestin, jossa kysyttiin lupaa käyttää katkelmaa Yksityisetsivä Jenny Cotton ja Kepponen -kirjasestani väitöskirjassa. Ooo-la-laa ja mitä, mitä, mitä!

"Tekstisi sopisi käännöstieteen alaan kuuluvaan väitöskirjatutkimukseeni, koska etsin parhaillaan materiaalikokoelmani täydennykseksi sopivaa modernia fiktiota ja koska ottaisin mielelläni mukaan nykyajalle tyypillisessä ebook-muodossa saatavana olevan teoksen. "

Noin luki viestissä. Meikämartta ei kauaa empinyt, vaan lupa lähti paluupostissa. Aivan mahtavaa! Kepponen seikkailee väitöskirjassa. Nyt kyllä pyörryn. Kops. No, en vaiskaan pyörrykään, mutta olen hämmästyneen iloinen ja tanakat jalkani leijailevat ainakin tuuman ilmassa. Väitöskirja on englanniksi ja tuleva tohtori on luvannut lähettää käännöspätkän minulle. Sitä odotellessa... La-la-lallati-laa, kyllä minua laulattaa ja naurattaa.

Kepponen täyttää sunnuntaina vuoden.




maanantai 7. lokakuuta 2013

Lyijykukkia ja kukkasipuleita

Monia näyttää blogissani kiinnostavan lyijykukka. Tässä uusimmat kuulumiset. Hankin lyijykukkani viime vuonna ja ne olivat ostohetkellä vaaksan mittaisia minitaimia. Kuvien perusteella kasvissa oli erityisen helakansiniset kukat.

Talvettaminen onnistui 50 %, sillä kasvit, jotka kärräsin kellariin menehtyivät kuivuuteen. Toiset kaksi nököttivät vierashuoneen ikkunalla ja saivat vettä riittävästi juodakseen. Kasvit olivat vihreät koko talven ja huhtikuussa ne puksauttivat ilmoille tosi lumoavan siniset kukkat.

Sitten unohdin kastella niitä ja niihin iski härmä. Ajattelin heittää ne kompostiin, mutta vein ne kuitenkin kasvihuoneelle ajatuksena kokeilla tulisiko niistä vielä jotakin. Mielestäni kasvi tarvitsee kunnolla lannoitetta ja runsaasti vettä. Leikkasin pitkät vioittuneet kasvustot, ja pian uutta vihreää pukkasi ruukuista esille. Siirsin juuri äsken kasvini sisälle vierashuoneen ikkunalle ja jään toiveikkaasti odottamaan kevättä. En kyllä jaksa uskoa, että osaamiseni ja viitseliäisyyteni riittää kasvattamaan lyijykukistani pieniä puita.

Istutin tänään kukkasipuleita, kärräsin eräänkin kuorman kompostia ja siivosin etupihan talvikuntoon.

 

Balkanin vuokon sipulit näyttävät hassuilta.
Pallolaukat ovat merkkiä Ivory Green.

 

Kerrottuja tulppaaneja, Sun Lover.
Kultasahrami, Prins Claus.


Näyttää ihan syksyltä. 
Menee tovi, ennen kuin pöydän ääressä kahvitellaan.


Lyijykukat näyttävät hentoisilta, olivat hieman heitteillä koko kesän.