sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Rikasta tapahtumaköyhää

Luen matikantentteihin, tai siis teen tehtäviä, ja välillä käyn lepuuttamassa poloisia rääkättyjä aivojani täällä blogissa. Pohdin, että voiko ihminen elää rikasta tapahtumaköyhää elämää? Mielestäni voi, eli ainakin minun elämäni näyttää olevan sellaista.

Joten tiedossa, rakkaat blogiystävät, samoja jaarituksia, samantapaisia kuvia ja selostuksia niukkatapahtumaisesta arjestani. Vauhti ei päätä huimaa, joten on helppo pysyä kelkassa, jos ette sitten nukahda jaarituksiini ja putoa.


Loimijoki 11.11.2013


18.11.2013


21.11.2013 ensilumi, joka suli nopeasti pois, mutta nättiä oli.
Viime yönä satoi uuden lumihunnun.

 

Fysiikantyöt, yhteensä 7 kpl, suoritettu.
Kuvasin muistoksi mielenkiintoisia tavaroita.

 

 

11 kommenttia:

  1. Eiköhän lähdetä Iittalaan, jotta hieman tulisi tapahtumia meidän rikkaisiin elämiin. Olen usein kummastellut sanontaa: hanki oma elämä. Miten se olisi hankittavissa omaksi, kun eläminen on jokaisella äidin ja isän antamaa ainutkertaisuutta. Rikasta, tai vähemmän rikasta, uteliasta tai vähemmän uteliasta, elät miten elät, täysillä tai puolilla. Oma se on aina. Vai voisko tehdä vaihtarit. Tulipahan mieleeni. Höh.

    VastaaPoista
  2. Voimia tentinlukuun! Meillä ei vielä lunta satanut, mutta sää on viilentynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Sussi! Jospa se teillekin lunta pirskauttaisi sen verran, että pimeys kaikkoaisi.

      Poista
  3. Monet tykkäävät, että vain sellainen elämä on rikasta, jossa koko ajan tapahtuu ja mennään milloin mihinkin suuntaan. Meikäläisen elämä on aika arkista yhtä ja samaa, mutta totisesti ei laisinkaan köyhää tai tylsää. Jaksan mielihyvin lukea tavallisia jaarituksia, joten anna palaa vain. Sen, mitä opiskeluiltasi ehdit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on yhtä monta elämäntapaa kuin on meitä ihmisiä. Toivotaan tasapainoista elämää, jossa on sopivasti vaihtelua, että mielenkiinto pysyy virkeänä. Hih.

      Sanoita nätisti, between, joten jaarittelen ja hömppäilen aina kun aikaa on. Tämä blogi on kyllä minulle varsinainen henkireikä ja teidän bloginne myös.

      Poista
  4. Oot kyllä kova mimmi noiden opiskeluittesi kanssa!

    VastaaPoista
  5. Pitkästä aikaa lueskelin sun blogias - tykkään aina yhtä paljon. Mulla on ollut liiankin hektistä tämä syksy monestakin syystä. Nostan sulle hattua, oot sä aika mimmi noitten opiskelujes kanssa. Pakkohan sun on ymmärtää, kun opiskelusi etenee hurjaa vauhtia. Ihan päätäni huimaa. Upeeta, kun olet löytänyt hienon tavan rauhoittaa aivojasi opiskelulta. Kyllä se pääkoppa lepoa kaipaa ottaakseen lisää tietoa vastaan. Tsemppiä ja joulun odotusta! Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä kumma, että kun elo näyttää kovasti synkkältä, niin joku positiivinen ystävä lähestyy kommentilla. Ystävät ovat tärkeitä!

      Pää humisee ja ajatukset sinkoilevat ja vähän humisee tyhjyyskin pääkopassani. Vielä kun vuoden jaksan painaa, niin... tai jos en jaksa, niin sitten seuraavan vuotena kohti opinnäyteseminaaria. Töitä etsin koko ajan. Oikein ihanaa joulun odotusta ja marttailua!

      Poista
  6. Samanlaista tapahtumaköyhää elämää minäkin vietän. Tappavan tasaista, mutta sellaisesta toisaalta pidänkin eniten.;) Näin huomaa ja ehtii nauttimaan paremmin myös elämän kaikista pienistä iloista.:) Viime päivinä olen tullut hurjan iloiseksi mm. nähdessäni metsässä ihan meidän lähellä metsäkauriin. Edellispäivänä taas huomatessani lumesta ketun jäljet, kun pelkäsin jo, että tästä kaikki on jääneet auton alle. Viime talvena niitä oli niin ihana seurata, kun kävivät päivittäin pihassa, kesällä ei ole näkynyt ketun kettua. Ja eilen tulin todella onnelliseksi, kun Instagramista löytyi Remun jälkeläinen.:) Pienet on tapahtumat, mutta osaan ottaa ilon irti niistäkin.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kyllä, pienet ilot kruunavat päivät. Meilläpäin liikkuu myös pieniä kauriita. Ovat vaan niin arkoja, että juoksevat salaman omaisesti pitkin peltoja ja katoavat näkymättömiin. Sulla on siellä omassa metsässä ihanteelliset olosuhteet nähdä luonnonelämimiä.

      Olipa ihana juttu tuo Remun jälkeläinen.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...